Yritys

Tippaakaan hukkaamatta

TIPI-kastelulaite syntyi Soinissa muutama vuosi sitten, kun yrittäjät Jaana ja Timo Hyvösaho kyllästyivät kastelukannujen kantamisesta  johtuvaan selän kipuiluun sekä työn hitauteen. 

Historia

 

Vuonna 1997 Jaana ja Timo Hyvösaho ostivat perinteisen kukka- ja hautausalan yrityksen, jonka Jaanan isovahemmat olivat perustaneet jo vuonna 1961. Yrityksen ostettuaan Jaana ja Timo laajensivat sen toimintaa hautojenhoitopalveluihin.

Vuosien varrella hoidettavien hautojen määrä on kasvanut jatkuvasti. Vuosia kastelut hoidettiin kastelukannuilla, joiden kantaminen oli erittäin raskasta ja uuvuttavaa.  Tähän väsyneet Jaana ja Timo päättivät lähteä kokeilemaan erilaisia kastelulaitteita. Markkinoilta ei kuitenkaan löytynyt hautausmaille sopivaa kastelulaitetta. Näin syntyi idea TIPI-kastelulaitteesta.

Aikaisemmin kastelijoita tarvittiin kolme, nykyisin kastelu sujuu kevyesti, joutuisasti sekä tehokkaasti yhdellä henkilöllä. Kastelukannujen kantamisesta johtuvat selkävaivat ovat nyt historiaa!

Älä tippaakaan mieti, kysy!

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ota yhteyttä ja sovi esittely:

040 592 7612
040 867 6518
timo@koivistonkukka.fi

Kotimainen TIPI-kastelulaite on kustannustehokas kastelujärjestelmäratkaisu, joka ei vaadi kuin yhden henkilön kastelutoimenpiteisiin. TIPI on kotimainen, testattu ja kestävä. Säästät aikaa ja rahaa, tippaakaan hukkaamatta!